2013-01-25

TIISTAINA 29.1. klo19 LIVEGRAPHYSSÄ!

Juuri uuden levynsä "Night Owl" julkaissut
TED RUSSELL KAMP palaa tositoimiin

Ted tekee kotomaisen huippubändin kanssa kiertueen, joka vie Espoon Sellosaliin, Poriin ja Lappiin.

Mutta ihan ensteksi Ted, Tommi Viksten, Tokela ja Janne Haavisto fiilistelee ja treenaa päivän meillä ja vetää illalla keikan.

Ilta alkaa klo19, liput maksaa 20€ ja niitä voi tilata osoitteesta live@reunanen.net

2012-09-03



Livegraphy-isännän suursuosikki Sam Baker on yhä laajenevaa kulttimainetta nauttiva lauluntekijä, jonka laulut ovat kuin elokuvallisia fragmentteja ihmisten arjesta – väläyksiä tavallisten ihmisten vaivoista ja onnenhetkistä.

Se, että Baker on näitä lauluja tekemässä ei ole aivan itsestäänselvää, sillä vuonna 1986 matkailla Perussa Baker sattui junavaunuun jossa oli terroristijärjestö Hohtavan Polun asettama pommi. Pommi oli sen nelipaikkaisen vaunuosaston hattuhyllyllä, jossa Sam istui. Räjähdys tappoi kaikki muut vaunuosastossa olleet. Sam jäi henkiin erittäin vakavasti loukkaantuneena: Vasemman reiden pääsuoni oli poikki ja Sam lähes kuoli verenhukkaan. Munuaiset viottuivat, vasemmasta kädestä irtosi kaksi sormea. Seurasi aivovamma joka vaikuttaa tasapainoon ja sanamuistiin ja päälisenpäätteeksi seurauksena oli vakava kuulovaurio, jonka seurauksena kovin ääni Samin korvissa on koko ajan soiva “loud ringing voice” kuten hän itse on kertonut.

Merkillisin asia Sam Bakerin tarinassa on se, että hänestä on tullut yksi modernin folkmusiikin vahvimpia ja originaaleinpia lauluntekijöitä ja kerää yhä uusia ystäviä ja faneja sekä USAssa, että Euroopassa ja sekä yleisön, että kollegojen parissa.

Selvittyään monen vuoden mittaisesta toipilaskaudesta, josta muistona on pitkälti vain kohinaa, kipua, loputtomasti leikkauksia ja särkyä tultiin tilanteeseen, jossa musiikki valitsi Sam Bakerin: Yrittäessään ymmärtää tapahtunutta Sam alkoi kirjoittaa tekstejä ja tekstin mukana tulivat melodiat.  Koettaessaan jäsentää tapahtunutta Sam teki lauluja, jotka käsittelevät hetkiä räjähdyksen tiimoita. Ja kun musiikkia tehdään pitää hallita instrumentti, niinpä kitaraa piti opetella soittamaan vasenkätisesti: vaurioituneella vasemmalla ei kitaran kaulalla ollut paljon virkaa.

Alkuun päästyään Samin näkökulma lauluntekijänä laajentui havainnoimaan ympäristöä; tavallisten ihmisten elämää ja hän tekee sitä harvinaisella tarkkasilmäisyydellä. Hän tuottaa tekstiä terävillä työkaluilla. “Every word matters” ja niinpä tekstissä ei ole mitään turhaa, mutta kaikki tarpeellinen – valokuvan tarkka kuvajainen hetkestä, kohtalosta, ihmisestä, elämästä.

Prosessin seurauksena on syntynyt levytrilogia: “Mercy”, “Pretty World” sekä “Cotton”, jonka tiimoilta Baker esiintyy laajalti USA:ssa sekä Euroopassa.

BBC:n legendaarinen toimittaja Bob Harris esitteli Sam Bakerin ohjelmassaan vuonna 2007 ja sen seurauksena Britanniaan syntyi uskollisten fanien joukko. Britanniassa hän on kiertänyt sittemmin joka vuosi. Viime vuosina kiertueet ovat laajenneet muualle Eurooppaan, Hollantiin, Tanskaan, Saksaan ja nyt ensi kertaa myös meille Suomeen. http://www.sambakermusic.com/BobHarris2007.html

Tämänkertainen kiertue alkaa Hollannista syyskuun puolessa välissä, jatkuu Suomen kautta Tanskaan ja päätyy Britanniaan lokakuun lopulla. Mukanaan Bakerilla on Chip Dolan (koskettimet, mandoliini, laulu)

Suomen konsertit ovat seuraavasti:
Livegraphy, Helsinki 18.9.
Keskiviikko 19.9. on edelleen auki, jos tiedät sopivan keikkapaikan, kerro meillekin!
Malmitalo, Helsinki 20.9.
Tampere, 21.9.
Poselli, Rauma, 22.9.

2012-05-27

Bluegrass / Roots-viikot Livegraphyssä! 7.6. Town Mountain ja 12.6. Erik Hokkanen & Lumisudet!

7.6. klo19 saapuu Livegraphyn lauteille loistava jenkkibändi: Town Mountain!
Jo traditioksi muodostunut kesän alun tapa, jossa Ruotsinpyhtään Bluegrass-festarin
pääesiintyjä tulee meidän kautta matkallaan festareille saa hienoa jatkoa!
Näin on tehty jo 4 kertaa ja aina on ollut tunnelma huipussaan.

Liput 15€ varaukset ja ilmoittautumiset: live@reunanen.net

12.6. klo19 Erik Hokkanen & Lumisudet. Liveaktina jo legendaarisen maineen 
kehittänyt kombo on tällä kertaa koettavissa Stadissa vain meillä! Vahvasti suomalaisjuurensa tiedostavan Erikin yhteistyö suomalaisten virtuoosien
kanssa on hioutunut vuosien saatossa huippuunsa.
Hyvä meno, hienoa musaa!

liput 15€  



2011-12-01

NINNI POIJÄRVI & MIKA KUOKKANEN feat. OLLI HAAVISTO 14.12. klo19


Meidän rakkaat ystävät, Ninni Poijärvi ja Mika Kuokkanen sekä aina loistava (ja toki myös yhtä rakas) Olli Haavisto tulevat ilahduttamaan meitä Powderburn-levyn tunnelmissa.
Powderburn ilmestyi aikaisemmin tänä vuonna ja on saanut varauksettoman hienoja arvosteluja joka puolella:... “Itkettävän kaunis ylistys americanalle”
RUMBA / ANNA BROTKIN 07/2011 "
Tästä ei americana parane" NOISE.FI / Mika Roth"
Harvoin kuulee näin puhtaasti laulavaa kaksikkoa, jolla olisi yhtä messevä säkillinen persoonallisuutta. "DESIBELI.NET/ Heikki Väliniemi
"Ennen kaikkea "Powderburn" henkii rakkautta. Ei pelkästään musiikkiin, vaan kanssaihmisiin ja elinympäristöön. Levy uhkuu hienoa musiikkia sekä toivoa paremmasta, rauhaisammasta maailmasta."Blues-Finland.com/ Pasi Tuominen
Illan musiikkianti liikkuu levyn teemoissa, biisit on J.J.Calea, Bob Dylania, Jackson Brownea ja muita mestareita.
Tästä tulee hieno ilta henkeäsalpaavan kauniin musiikin parissa! 


2011-11-07

Legendaarinen Samettiklubi vierailee Livegraphyssä keskiviikkona 9.11.





SAMETTIKLUBI - LAVA ON VAPAA

Samettiklubi on vuodesta 2001 toiminut akustisen musiikin ja lauluntekijöiden klubi Helsingissä.

Samettiklubi toimii lava on vapaa -periaatteella, eli kuka hyvänsä saa tulla esiintymään. Esiintyjien ilmoittautumisia otetaan vastaan paikan päällä klo 18.00 alkaen. Talon puolesta klubilla on mikrofonit, PA-laitteisto sekä miksaaja. Talo ei tarjoa instrumentteja, joten oma soitin on otettava mukaan.

Esiintyjät soittavat illan artistimäärästä riippuen 2-4 kappaletta. Toivomme kuulevamme omia sävellyksiä ja sanoituksia genrestä riippumatta. Samettiklubilla suositaan soolo- tai duo-esityksiä. Suuremmat ryhmät vaativat erityisjärjestelyjä ja enemmän roudausaikaa, joten pidetään kokoonpanot pieninä.

Musiikkiesitykset alkavat klo 19.00. Tervetuloa!


2011-09-08

TUURE KILPELÄINEN JA KAIHON KARAVAANI 14.9. klo18.30 ja 20.30

Tuuren loistava combo palaa Livegraphyn matolle, joka, vaikka ei meksikolainen olekaan, toimii myös oikein hyvin...
Sattumoisin uusi levy "Erämaa" ilmestyy juuri samana päivänä, mutta tämähän ei ole mikään levyjulkkari vaan ikäänkuin etkot-konsertti - vain meille... 

Jälkimmäiseen konserttiin on vielä muutamia paikkoja jäljellä. 


2011-04-16

KESÄN ALKAMISEN KUNNIAKSI!

Kesäkuun 3. klo19 Livegraphyssä:                                                    GORDIE TENTREES & SARAH MACDOUGALL
Kanadalaiset matkalaiset ovat laajalla kiertueella joka kulkee seitsämässä maassa yli kolman kuukauden aikana ja käsittää kuutisenkymmentä esiintymistä.

Nyt vuorossa on Livegraphy!


Meininki hyvä, ilo ylimmillään!